KIIREEETTÖMÄN HARAVOIMISEN TAITO

Kevät, kesä ja syksy ovat parasta puutarhameditaation aikaa. Tartun haravaani ja kuljetan sitä pitkin hietikon pintaa: aikomus, hengitys ja liike. Nyt ei ole kiirettä. Christopher Hansard kirjoittaa teoksessaan tiibetiläinen elämisen taito -On tärkeää, ettemme elä ajatellen liikaa tulevaisuutta, sillä tulevaisuus, kuten menneisyyskin on ainoastaan mielikuvituksemme tuotetta-.

Keskityn siis haravointiin tässä ja nyt. Voin tehdä tätä joko hengittäen, henkeäni pidätellen tai henkeni kaupalla. Tänään valitsen hengittämisen, sillä se synnyttää dialogin joka muuttaa haravoijaa siinä missä haravoitavaakin. Hartiani rentoutuvat hengittämällä. Koko kehoni kuuntelee ja puhuu. Kyse ei le vauhdista: hitaudesta tai nopeudesta. Haravointini rytmi voi vaihdella paljonkin. Tuulen tavoin haravani liike voi voimistua ja laajentua tyyntyäkseen jälleen. Kiireettömyys on mielen tila.

Tuuli edustaa maailmankaikkeuden hengityksen fyysistä ilmentymää. Minun hengitykseni yhtyy tuuleen ja me olemme yhtä. Siirryn ottamisen tilasta vastaanottamisen tilaan ja annan tapahtua. Toiminta tuntuu olevan lopputulosta tärkeämpää. Tai pikemminkin toiminta ja lopputulos ovat sama asia, sillä jokainen lopputulos on vain erilaista toimintaa. Juuri nyt kaikki on paikallaan siinä missä pitääkin, takertumatta, ilman ennalta rajoitettua tulevaisuutta. Olen kiinni hetkessä, kiinni jokaisessa vedossa ja siten läsnä jokaisessa liikahduksessa ikuisuuden tuulen kannattelemana. Kevyet oksat ja lehdet tarttuvat haravaani raskaamman kiviaineksen putoillessa pois. Puiden oksat ovat muuttuneet maahan pudotessaan risuiksi ja ovat siinä paikallaan, valmiina kulkemaan haravani piikkien lomassa uudelle paikalleen, kompostiin. Ei ole mitään syytä kiirehtiä muutosta. Muutos tapahtuu - omalla painollaan.

Jokainen haravani liuku luo yhteyden, jossa luonto vapauttaa energiaansa minulle ja jokaisella vedolla luovutan energiaani luonnolle. Jokainen keskittynyt raapaisu hiljentää levotonta mieltä. Voropuheluni ja yhteyteni äiti maan kanssa voimistuu. Luontoyhteys muuttuu sisäiseksi liikkeeksi puutarhan syvyyksistä kehoni ja mieleni syvyyksiin. Hengitys ja harava ovat yhtä. Näin puutarha hoitaa hoitajaansa. Mieleeni nousee vanha kiinalainen sanonta: -Puutarhan hoito on tärkeää, vaan loppujen lopuksi sekään ei ole niin kovin tärkeää.-

Teksti löytyy myös kolumnina Joogalehdessä 3/2019