JOULUN AJATUS

Minä istun terassilla, hörppien kupillista kuumaa teetä. Ilta on hiljainen, niin kuin jouluillan kuuluukin olla. Tähtitaivas yläpuolellani ja sinertävä pimeys ympärilläni ovat rauhoittavia.

Minä katselen maailmaa ja maailma katselee minua. Me hymyilemme toisillemme. Me olemme ystäviä keskenämme, maailma ja minä. Sitä viestiä kai joulun sanoma yrittää meille tarjota. me kaikki olemme ystäviä. Maailma, joulu, tähdet, ihmiset. Tällaisina hetkinä tuo viesti on helppo tavoittaa.

Tahdon tallentaa tämänkaltaiset olotilat sydämeeni, jotta voisin tavoittaa ne uudelleen, kun arki hämmentää sieluparkaani ja yhteiset suuntaviivat katoavat. Silloin kun kuljen sekoittuneena sumuun.

Sumussa autollakaan en voi ajaa pitkät valot päällä ilman, että koko näkymä muuttuu harmaaksi peitoksi. Minun on sytytettävä sumuvalot, jotta tien reunat hahmottuvat kapeilla ja mutkaisilla väylillä. Silloin katson vain pieneen tuokioon, pieneen pätkään tietä kerrallaan, jotta en ajautuisi pellolle tai metsikköön.

Sama koskee mieleni sumumaisemaa arkirutiinien pyörteissä. Tartun yhteen tapahtumaan kerrallaan, jotta voin pysyä yhteiseen päämäärään suuntaavalla tiellä. Keskityn elämän kokemiseen juuri nyt, tällä hetkellä ja olen yhtä elämän kanssa. Sillä siinä on se hetki: syvä läsnäolo, ikuinen nykyhetki, Ikuinen Itse.

Silloin katselen maailmaa ja maailma katselee minua. Me hymyilemme toisillemme. Olemme ystäviä keskenämme, maailma ja minä.

Teksti on julkaistu Via Positivan joulunumerossa 2020