Aktiivisuus on läsnäoloa nykyhetkessä. Aktiivisuus käsitteenä on nyt esillä monessa yhteydessä. Meiltä odotetaan äänestysaktiivisuutta, työnhakuaktiivisuutta, itsemme hoitamisen aktiivisuutta jne. Olemme alkaneet ymmärtää, että demokraattisen yhteiskunnan hyvinvointi edellyttää aktiivista osallistumista. Ilman tilanteiden seuraamista ja niihin reagoimista ei demokratia voi koskaan toteutua.

Wikipedian mukaan Demokratia tulee sanoista demos (tavallinen kansa) ja kratos (valta, hallita). Perustana on siis ajatus vallasta, joka nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Tahdon ilmaus on siten lähtökohta.

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi edellyttää demokraattista ajattelutapaa: yksilön oikeutta kertoa omasta tilastaan sekä yksilön velvollisuutta tarttua toimiin oman tilansa turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Vapaus ja vastuu kulkevat aina käsikkäin.

Miten aktiivisuutta edistetään, jotta jokainen voisi täyttää oman osuutensa yhteiskunnan jäsenenä ? Lahjonta, kiristys ja uhkailu; perinteiset kasvatuskeinot ovat näemmä edelleen hallintakeinoina, kun halutaan muuttaa muiden ihmisten käyttäytymistä. Jossain määrin ne ilmeisesti toimivatkin, koska niitä jatkuvasti käytetään. Mutta kuuluvatko nämä keinot demokratian todellisiin välineisiin, sitä kannattaisi pohtia. Mielestäni demokratia edellyttää tietoisuuden kehittämistä ja sitä kautta ymmärryksen lisäämistä. Aktiivisuus liittyy innoittumiseen. Ihminen, joka löytää elämänsä todellisen punaisen langan, saa mahdollisuuden innostua omasta arjestaan ja sen kehittämisestä. Tämä prosessi harvoin käynnistyy pakottamalla ja ahdistamalla. Innoittuminen, inspiroituminen on luova tila ja sen käynnistäminen vaatii rohkaisemista, itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamista sekä mielen keskittämistä olennaiseen.

Taiteilijat ovat aina löytäneet tavan innoittaa itsensä tarvittavaan työhön. Siihen kuuluu ainakin kaksi vaihetta:

1) pysähtyminen ja irti päästäminen menneestä

2) aktiivinen vaikuttimien ja ideoiden etsiminen

Jos taiteilija jää pysähtymisvaiheeseen kiinni, "odottamaan inspiraatiota", ei välttämättä tapahdu mitään ja luova tila karkaa taivaan rannan maalarin ulottumattomiin. Tätä tilaa voimme verrata vaikka katkeroitumiseen. Olemme kokeneet jonkin takaiskun esim. virkavallan toimesta ja katkeruutemme synnyttää kapinoivaa passiivisuutta yhteiskuntaa kohtaan. Myös työpaikan menettäminen pudottaa meidät toimettomuuteen jopa avuttomuuteen eikä uusi suunta avaudu heti. Sairaus, kipu, masennus jne. voivat nostaa ylivoimaiselta tuntuvan esteen arjessa etenemisellemme. Olemme pysähtyneet.

Tämän tilan aikana meillä on mahdollisuus päästää irti vanhoista ja usein turhista, itseämme jopa vahingoittavista ajatustottumuksista ja toimintamalleista. Irti päästämisen oivaltaminen on edellytys toiseen vaiheeseen etenemiselle. Vasta, kun annamme itsellemme mahdollisuuden muuttaa tottumuksiamme, voimme siirtyä aktiiviseen inspiraation etsimiseen. Mitä kaikkea kannattaakaan tutkia ja etsiä, jotta saisi itsensä innostumaan !?

Tähän prosessiin yhteiskunnan tuen pitäisi positiivisesti keskittyä. Meidän tulisi kannustaa jokaista yksilöä löytämään omat, todelliset mahdollisuutensa (joita usein on huomattavasti enemmän kuin itse uskommekaan), olipa sitten kyse äänestämisestä, työpaikasta, koulutuksesta tai oman terveyden edistämisestä. Pakottaminen ja ahdistelu synnyttävät vastustusta ja kuluttavat niin henkisiä kuin fyysisiäkin voimavaroja. Mahdollisuuksien laajentaminen, jotta yhteen päämäärään voisi päästä erilaisia reittejä pitkin, on samalla yleisen asenteen tarkistamista. Voisimmeko esim. nähdä työttömyyden eräänlaisena latautumisvaiheena, jonka aikana voi tehdä vaikka vapaaehtoistyötä tai keskittyä itsensä kuntouttamiseen tms. suunnitelmallisesti. Voisimmeko nähdä, että pitkäaikaistyötön on tärkeä osa yhteiskuntaa, kun hän avustaa ihmisoikeusjärjestön toiminnassa tai omaishoitajan ja siten osaltaan ylläpitää yleistä hyvinvointia.

Jokainen vapaaehtoisteko vähentää monella eurolla yhteiskunnan taakkaa ihmisarvoisen elämän toteuttamisessa! Voisimmeko nähdä oman sairastumisemme mahdollisuutena pysähtyä ja tarkastella itseämme uudella tavalla. Ehkä löydämme itsestämme aivan uusia puolia ja voimavaroja, joita emme tienneet omaavamme. Jokainen pysähdys on mahdollisuus, josta suunnan uuteen valitsemme itse.

Suunnitelman laatiminen henkilökohtaisen kannustajan avulla voi olla ensimmäinen askel. Tuo askel on ihmisen otettava itse. Pysähtyminen liian pitkäksi aikaa ei palvele ketään. Saamalla hyväksytysti luvan osallistua itseään kiinnostavaan toimintaan, voi innoittuminen ja aktiivisen kansalaisen rooli vahvistua. Ja mitä kaikkea innostunut ihminen voikaan saada aikaan ...

Me voimme oppia muuttamaan toimintaamme niin, että alamme kiinnostua siitä, mitä elämässämme tapahtuu. Voimme oppia uusia asioita itsestämme ja maailmasta. Meidän tarvitsee vain ottaa ensimmäinen askel ja alkaa etsiä innoittumista. Kuka minä oikeasti olen ja mitä haluan elämälläni tehdä ? Tuon askeleen ottamisen hetki on aina: NYT.